Larvojen selät

 Jälleen kerran istuessani sidontapenkin ääressä sitoen larvoja, juolahti mieleeni, että kuinka paljon näinkin yksinkertainen homma kuin larvojen materiaalit ovat kehittyneet vuosien saatossa. Muistan hyvin omatkin 'alkuaikojen' larvat 80 -luvun lopulta joissa materiaalit olivat hyvinkin yksinkertaisia sisältäen lähinnä jotain duppinkia ja ehkä muovinauhoja kierteenä.

larvat.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Puhumattakaan näistä ns. tsekkilarvoista joissa mielikuvituksellisesti on alunperin käytetty larvojen selkinä mm. salamimakkaran kuorta, makrillin nahkaa tai vaikkapa suikaletta sadetakista. Historiaa kannattaa muuten lukaista vaikkapa tsekkinymfiraamatusta 'Czech nymph and other releated fly fishing methods'.Tämän kirjalla ohella toiseksi perusteokseksi nostan ehdottomasti toisen Tsekkiläisten kirjan 'Fly fishing and fly tying II'.

Kehitys johti kuitenkin erilaisten kumimaisten selkänauhojen käyttöön larvoissa. Nämä ovatkin huomattavasti kestävämpiä ja helpompia käsitellä. Eivätkä haise kuten esim. makkarankuori. Pian kuitenkin mm. magic shrimp foilin tai body strechin (jotka ovat yleensä yksivärisiä) on ilmestynyt melkoinen kasa erilaisia kuvioituja tai useampi värisiä selkänauhoja. Kumimaisten nauhojen ohella on saatavilla myös kimaltavia muovinauhoja kuten pearl scudback.

Kaikkia näitä tarjoaa mm. Tsekkiläinen Czechnymph.com -sivusto. Kannattaa käydä katsomassa.

Eiväthän nämä nyt tietenkään aivan viime hetken keksintöä ole, sillä ainakin 'marble latex' -nimellä kulkeva tuote on ollut Suomenkin markkinoilla jo varsin kauan sitten. Itse mm. ostin näitä erään kalastusvälineliikkeen poistolaarista joskus vuosituhanteen vaihteen kieppeillä. Alkuperäinen hinta oli noilla varsin päätähuimaava ja varmasti olisivat jääneet hyllyyn alkuperäisellä hinnalla. Poistolaarista raaskin niitä kuitenkin useampana värinä kopata mukaan. 

marblelarva.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Muistankin käyttäneeni marble lateksista sidottuja larvoja mm. Huopana/Hilmon -finaalissa vuonna 2001. Muutaman kalan tuo vaalea larva antoikin. Ja yksi noista harjuksista oli ainoa mitallinen kalani ko. kilpailussa. Sillä irtosi silloin sija 13. Kuvassa muuten liki vastaavanlainen larva. Alkuperäinen lienee jäänyt jo pohjaan, sillä en löytänyt sitä 'historiarasioistani'

- H.H