Vain yksi perho
Tein pikagallupin omaisen kyselyn useammalle kokeneelle kilpaperhokalastajalle. Annoin heille mahdollisuuden valita vain yksi perho, minkä pitäisi kelvata kilpailussa samanaikaisesti niin järvelle kuin joellekin. Eli yksinkertainen kysymykseni oli 'Valitse vain yksi perho. Mikä se on?'. Helppoa eikö totta? Tietenkään se ei ole näin yksinkertaista. Itsekin yritin siinä samalla miettiä, että mikä olisi ollut oma valintani. Loppujen lopuksi en osannut päättää. Jos olisin saanut valita esimerkiksi kolme perhoa, olisi tehtävä ollut vielä melko helppo. Onneksi kuitenkin sain näiltä kuudelta kaverilta selvät vastaukset. 'Galluppiini' osallistui lopulta kuusi kaveria. Kolme näistä on menestyneitä kotimaisia kalastajia ja kolme muuta ulkomaalaisia tekijämiehiä. Yritin hakea myös hieman alueellisia eroja mutta silläkään ei lopulta ollut suurtakaan merkitystä. Perhot kun näyttävät olevan kaikkialla hyvin samannäköisiä.
Martin Droz - Tsekki Martin on erittäin menestynyt kilpaperhokalastaja melko nuoresta iästä huolimatta (alle kolmikymppinen). Hänellä löytyy hyllystä mm. henkilökohtainen MM-kulta viime vuodelta sekä MM-pronssia parin vuoden takaa. Näiden lisäksi hänellä on tietysti tukku joukkuemitaleja menestyksekkään Tsekin tasavallan joukkueessa. Martin päätyi yksioikoisesti valitsemaan Pheasant tail -nymfin. Kuva on allekirjoittaneen perhosta, sillä Martinilla ei ollut kuvaa omasta sidoksestaan.
![]()
Yann Caleri - Ranska Myös Yann on erittäin kokenut kilpakalastaja. Hänellä on useita sijoituksia kymmenen parhaan joukkoon MM-kisoista. Ja koska Ranska on joukkueena ollut viime vuosina erittäin menestynyt, on hänellä iso kasa arvometallia joukkuekisoista. Myös Yann valitsi nymfin perhokseen.
![]()
Adrian Vlasiu - Romania Adrian on ehtinyt edustaa maataan useissa arvokisoissa reilu parinkympin iästään huolimatta. Hänen ehdottomasti paras suorituksensa löytyy Espanjan Euroopan mestaruuskisoista, jossa hän taisteli loppuun asti mitalisijoista sijoituksensa oltuaan lopulta seitsemäs. Adrianin perho on Pheasant tail -nymfi hieman muunneltuna.
![]()
Leo Viljanen Leo on ansainnut itselleen leikkimielisen lempinimen 'Long cast', sillä hän on erityisesti tunnettu erinomaisesta heittotaidostaan. Hän viihtyy parhaiten järvikisoissa, missä onkin hankkinut melkoisen edun hurjan pitkillä rullausheitoillaan. Ehkäpä mieltymys järvikalastukseen on myös muokannut hänen perhovalintansa selvästi muita 'järvimäiseen' suuntaan. Leo valitsi siis pienen mustan leechin.
![]()
Juha Penttinen Juha on vuosikaudet raivannut tiensä Sm-finaaleihin ja osoittanut parina viimeisenä vuotena selvää nousukuntoa. Hän on myös edustanut Suomea Slovenian Euroopan mestaruuskilpailuissa. Myös Juha näyttäisi luottavan kuulapäisen nymfin tehoon.
![]()
Jarkko Suominen Jarkko on edustanut Suomea useissa viime vuosien MM-kisoissa. Hän on myös mukana tämän vuoden kisoissa Skotlannissa. Paras henkilökohtainen sijoitus MM-tasolta löytyy Ruotsin kisoista, jossa hän sijoittui upeasti neljännelle sijalle. Hänellä on myös plakkarissaan Suomen mestaruus vuodelta 2007. Ja myös hänen valintansa on kuulapäinen nymfi.
H.H |





