MIKKO RÄSÄNEN - HARJOITUSPÄIVÄKIRJA

 

Havulampi 2.5.2009

Piti käydä hieman testailemssa uusia perhoja, kun en päässyt Iso-valkeisen kilpailuun mukaan. kalaa oli lammessa hyvin, tosin kutupuuhissa ja kalastus oli yhtä tyhjän kanssa. Kaikki kalat olivat yhdessä köntissä pienen virtauksen luona. Päivän saldo n. 15 kirjoa samoilta jalan sijoilta..

Iso-valkeinen 11.5.2009

1.5h kävin kopasee Iso-valkeisen josko sinne ois mullekkin jääny kaloja? saldona 14 kirjoa, erinlaiset blobit tuntuivat pelaavan parhaiten intterisiimalla nopeasti uittamalla.

Iso-valkeinen 13.5.2009

Ja taas iso- valkeisella. Kalastin noin puolituntia tuloksena 2 kirjoa blobeilla. Jostain syystä rankan työ päivän jälkeen ei oikein napannu istua veneessä ja ketutti vaan kun tuli lupa maksettua.


Kuusikkolammen karsinta 17.5.2009

Elikkäs ensinmäiset karsinnat tälle vuodelle. Kisat meni hyvini? Jokaiselta kolmelta jaksolta yhdet kalat ja sillä 4 sija. Perhoista pelasivat perus tupsut ja viimeisen jakson pelastus perho oli Irlannin reissua varten sidottu häkilä perho pinnan tuntumassa uitettuna..

Nokisenkosken karsinta 23.5.2009

Kahdelta jaksolta kalaa nymfeillä. Liikaa karkuutuksia joka jaksolla, mutta silti sijalle 2. ja finaalipaikka tuli samalla..


Nokisenkoski 30.5.2009

Piti lähteä vapaa-ajalla vilkaisemaan millainen paikka se 'Noksu' on.  ari tuntia kalastusta ja 2 kirkasta taimenta, 2 harjusta sekä 6 siikaa. Siikoja oli kivasti joessa vaikka joku ukko vasta 'kehui' rannalla miten ne on hävinneet jonnekkin. Kaikki kalat tulivat pienillä nymfeillä.

Äyskoski 12.6.09

Piti lähteä vähän uusia toukkia testaamaan Äsyn kuohuihin, eri nymfi tekniikoilla 11 yli 50cm taimenta joista yksi tasan 70cm (katso alla oleva yökuva) todella huono kuntoinen kala! Laiha ja luultavasti verkossa käynyt..? Lisäksi kymmenkunta 40-50 cm kaloja, kasa harjuksia ja yksi kirjo.

 

 

70cm.jpg

 

 

asylta.jpg