11.10.2009 Vekara-open/Risulammen karsinta, Arto Kokkilan raportti


Vekarajärven varuskunnan portilla aamulla 5-8 astetta pakkasta! Vaatetta liian vähän mukana. Vähän epäilytti kuinka vapa keräisi jäätä ja kuinka pakkanen vaikuttaisi aamusyöntiin jos arvonta heittää A-ryhmään.

A-ryhmään arvonta minut laittoi ja tutkapariksi tuli Maneliuksen Petri. Samoin kuin edellisena vuotena aloitin samalta poolilta (pooli 2) ja kaikki muutkin poolit olivat samoja kuin viime vuonna. Tuttuja mestoja siis tiedossa. Kaloja oli istutettu pari viikkoa sitten. Keskikoko n. 50cm. 

 

img_8913-pieni.jpg

 

Viime vuonna aloitin lasisiimalla booby päässä ja leechit sivutapseissa. Silloin en saanut boobyllä yhtään kalaa ja kaikki kalat tulivat kun olin tarpeeksi kauan odottanut perhojen uppoamista. Tästä syystä korvasin nyt boobyn painotetulla leechillä. Siimana fast inter. Hiltusen Jyrkillä oli heti ensimmäisillä heitoilla tuplat kiinni ja muutama kala jo käynyt mittauksessa. Myös Pirkkalainen ja muutama muukin oli saanut pari kalaa. Minulla ei vetoakaan. Hain oikeata syvyyttä ja kalastusnopeutta. Viime vuonna toiminut roly-poly ei ainakaan toiminut. Pikku hiljaa hidastin nopeutta ja kun tarpeeksi hidastin, niin alkoi syömään. Kaksi kalaa tuli peräkkäisillä heitoilla. Sen jälkeen vapa meni umpijäähän. Kaikki renkaat ummessa eikä siima liikkunut mihinkään. Onneksi oli varavapa valmiina ja siinä kärkiuppoava siima. Se toimikin paremmin. Sillä oli helpompi uittaa perhoja hitaasti aivan pohjan tuntumassa. Jyrkillä ja Pirkkalaisella kalan tulo hieman heikkeni ja kun sain viimeisellä minuutilla viidennen killen haaviin, niin todettiin, että meillä kaikilla kolmella oli viisi kalaa. Jannella ja minulla yhtä monta pituuspistettä! Jyrkillä vähemmän. Janne ja minä siis jaettiin ykköstila.

B-ryhmän aloittaessa lampi hiljeni. Kalat sulkivat suun ja vain muutama kala kävi mittauksessa. Vaikeita aikoja siis tiedossa.

Haravoin rannassa olevaa harvahkoa lumpeikkoa tovin ilman tapahtumia. Sitten uskoin, että sitä ei kannattanut jatkaa. Aloin heittään mahdollisimman pitkiä heittoja. Kalat olivat todennäköisesti syvällä veden ollessa pinnalta kylmää. Kalastin siis kärkiuppoavalla hitaasti syvältä. Muutin vielä taktiikkaa siten, että en kalastanut rannan läheltä lainkaan vaan vedin siimat nopeasti sisään ja heitin uudestaan syvälle. Tällä tavalla sainkin 52 cm kirjolohen mitattua. Ryhmässä ei tainnut tulla kuin viidelle kalastajalle kaloja. Jyrki voitti ylivoimaisesti neljällä kalalla. Pirkkalainen voitti minut sentillä. Jäin neljänneksi.

B-ryhmällä vaikeutui edelleen. Ainoan kalan sai "pietu" Sipponen.

img_8976-pieni.jpg


A-ryhmällä oli myös vaikeata. Jakson puolivälissä tartutin kirjolohen joka vatkasi ikävästi koko ajan. Alusta asti tuntui, että siinä ei hyvin käy. Luulin, että kala irtosi, mutta huomasin, että peruke oli mennyt poikki. Samassa palautui mieleen viimevuotinen kilpailu. Silloinkin olin saanut samoilta pooleilta viisi kalaa ja yhden kalan ja nyt samalta poolissa olin katkottanut perukkeen aivan kuin viime vuonnakin! "Hieman" **tutti siiman katkeaminen. Kun olin saanut uuden litkan valmiiksi, niin ensimmäisellä heitolla kävi kala mutustelemassa perhoa, mutta ei jäänyt kunnolla kiinni. Sitä tuli luottoa, että kohta tapahtuu. Hetken päästä tulikin tärppi ja kala haaviin. Tuli väsytettyä suhteellisen rauhallisesti kun perukkeen katkeaminen oli vielä muistissa. Kala olikin ainut kala koko A-ryhmässä!

B-ryhmällä meni vieläkin huonommin - ei yhtään kalaa mitattavaksi!!! Samalla varmistui se, että olen vahintään kolmen parhaan joukossa. Ainoastaan Heikkisen Jarilla, Kivistön Vihtorilla, Hiltusella ja Pirkkalaisella oli kahdelta jaksolta kalat ja heistä vain Hiltusella ja Pirkkalaisella oli mahdollisuus mennä minun ohi.

Viimeisellä poolilla oli ainoastaan yksi heittopaikka. Siitä oli Harri "hauki" Hytönen saanut minua ennen hauen. Paiskoin maksimiheittoja. Kalastin ainoastaan muutamia metrejä hitaasti syvältä. Kun syvä tuli kalastettua strippasin siimat nopeasti ylös ja heitin uudestaan. Tällä tavoin sain perhot kalastamaan mahdollisimman pitkään siellä missä kalatkin olivat. Jyrkillä oli kala kiinni. Jos jyrki saisi kalan, niin minun olisi myös saatava jos halusin Jyrkin voitaa. Kala kuitenkin karkasi. Vähän sen jälkeen tunsin imaisun siimassa ja kala kiinni. Kala ui hetken aivan vauhkona. Tuli väsyteltyä sitä turhankin pitkään ja hartaasti. Kalahan varmistaisi minulle kisan voiton. Viimein kala haavissa ja hienot fiilikset tukassa. Jatkoin samalla setillä ja kohta oli toinen kala mitattuna. Lopun aikaa fiilistelin ohuilla perukkeilla, buzzereilla ja kalvoroikkujilla. Niillä ei kuitenkaan tapahtumia ollut. Kahdella kalalla irtosi jaksovoitto.

B-ryhmässä Maneliuksen Petri mittautti aivan jakson lopussa kalan. Jaksovoiton ja yhden kakkossijan turvin Petri nousi lopputuloksissa kolmanneksi.

img_9003-pieni.jpg


Lopputulokset kärjen osalta:


1. Arto Kokkila (4 jaksolta kaloja)
2. Vihtori Kivistö (3 jaksolta kaloja)
3. Petri Manelius (2)
4. Jyrki Hiltunen (2)
5. Janne Pirkkalainen (2)
6. Jari Heikkinen (3 jaksolta kaloja!)


Perhoina koko kilpailun ajan käytin pieniä leechejä (myös muita kokeilin, mutta mitään en saanut). Parhaiten toimi sinapinkeltainen, sunburst ja musta väri. En kuitenkaan usko, että väreillä olisi ollut hirveästi väliä. Luulen, että uitolla ja tuurilla oli suurempi merkitys.

Kirjoittanut: Arto Kokkila

Kuvat : Harri Hytönen