Seurasiirtouutisia vuodelle 2010

 

Vuodelle 2010 on toistaiseksi ainakin kaksi varsin merkittävää seurasiirtouutista kilpaperhokalastuksen saralla. Pitkän linjan kilpaperhokalastajat Jukka Levänen ja Juha Viista siirtyvät edustamaan jatkossa Etelä-suomen kilpaperhokalastajat -seuraa.

 

jukkalevanen.jpg

Jukka Levänen, Äänekoski

 

Saavutuksina mm. SM-kultaa v. 2006, Sm-pronssi v. 1995 MM-joukkuepronssi 2007, 10 kertaa kahdeksan joukossa finaaleissa.

 

 

Juha Viista, Tampere

Saavutuksina mm. SM-kultaa v. 1994. Useita kertoja finaalissa kymmenen joukossa.

Juha on toiminut mm. Pirkanmaan perhokalastajien puheenjohtajana sekä ollut perhokalastusmaajoukkueen kapteenina v. 2006 Portugalissa.

 

 

 

 

juhaviista.jpg

Teksti ja kuvat : Harri Hytönen